Taianomaista hiljaisuutta tähtitaivaan alla 24.3. 2015

Kemiönsaaren luonto ry:n pöllöretki keräsi tänä vuonna ennätyssuuren yleisön. Retkelle lähdettiin Saaristomeren kansallispuiston Luontokeskus Sinisimpukasta Kasnäsistä pitkänä autoletkana.

Ennen matkaan lähtöä pidettiin Luontokeskuksella yhdistyksen kevätkokous, joka sekin houkutteli hallituksen lisäksi paikalle kymmennen yhdistyksen toiminnasta kiinnostunutta vanhaa ja uutta jäsentä. Virallisten kevätkokousmuodollisuuksien lisäksi hallituksen puheenjohtaja esitteli vuoden 2015 tulevaa ohjelmaa. Kuluvana vuonna järjestetään ainakin Luonnonkukkien päivän retki hiljattain yleisölle auenneelle Örön linnakesaarelle, vieraslajitalkoot sekä yhdistys osallistuu Taalintehtaan September open tapahtumaan. Lisäksi keskusteltiin lintutornin kyltityksestä sekä pohdittiin voisiko saaren luontokohteista tehdä kartan yhdistyksen kotisivuille. Toivottiin myös yhteisiä retkiä Teijon tuoreeseen kansallispuistoon sekä  lintutornille.

Kuva: Pekka Turunen
Kuva: Pekka Turunen

Kevätkokouksen jälkeen Sinisimpukan sali täyttyi äärilleen pöllöjen ystävistä. Retken vetäjä, taalintehtaalainen Kaj Genberg, piti ensin alustuksen retkelle ja esitteli eri pöllölajeja kuvin ja ääninäyttein. Yhdistys tarjosi kahvit ja puheenjohtaja oli taikonut tarjolle pieniä herkkuja. Tunnelma oli iloisen soriseva kun retkeläiset pukivat lämpimästi päälle ja laittaituivat pimeään iltaan otsalampuin varustettuina.

Noin viidentoista auton letka mutkitteli pitkin pimeää Kasnäsintietä ja pysähtyi aina välillä Genbergin tuntemiin pöllökohteisiin. Retken sykähdyttävintä antia oli yhden huuhkajahavainnon lisäksi suurella joukolla jaettu hiljaisuus. Siinä on jotain taianomaista kun parikymmenpäinen eri-ikäisistä osallistujista koostuva retkiryhmä seisoo hievahtamatta tähtitaivaan alla koko olemus viritettynä kuuntelemaan hiljaisuutta – harvinainen ja miellyttävä tapa olla yhdessä. Taalintehtaalle saavuttaessa suurin osa retkueesta suuntasi koteihinsa, mutta innokkaimmat kiersivät vielä Nivelaxin ja Björkbodan kautta – turhaan, illan toinen pöllöhavainto jäi kuulematta. Mutta retki oli siitäkin huolimatta jälleen elämys.