Ota yhteyttä

Ota yhteyttä sähköpostilla info ( at ) kemionsaarenluonto.fi.

Lisäksi löydät yhdistyksen keskustelupalstan Facebookista.

Lahjoitukset

Mikäli haluat tehdä lahjoituksen yhdistykselle, laita Lahjoitukset Kemiönsaaren luonto ry:n tilille FI22 2436 1800 0084 82.
Viestikenttään: ”lahjoitus”.

Kemiönsaaren luonto ry:n hallitus 2017

Puheenjohtaja

Ritva Kovalainenritva-kovalainen:
”Olen valokuvataiteilija, ja sekä työssäni, että elämässä, muutoinkin luonto on lähellä sydäntäni. Olen valokuvannut ja tehnyt kirjoja ja näyttelyitä varsinkin metsästä ja puista. Kannan huolta luonnon köyhtymisestä ja sen lukuisten lajien elintilan hupenemisesta, mutta myös ihmisen mahdollisuudesta kokea alkuperäisluonnon voimaa. Maailman tilanne on sellainen, että jokaisen tulisi tehdä voitavansa, jotta jonkinlainen balanssi ihmisen ja luonnon välillä löytyisi, että niin meillä kuin mullakin lajeilla olisi tulevaisuus.”

Varapuheenjohtaja

Sami Siitojoki:
”Teen TV-tekstityksiä ja muita kielenkäännöksiä, ja taidan molemmat kotimaiset asuttuani 18 vuotta Tukholmassa. Olen pyöräillyt Suomen ristiin rastiin ja viettänyt aina paljon aikaa luonnossa, vaikka 40-vuotiaaksi olinkin paatunut kaupunkilainen. Nyt olen ihastellut Ölmosin Långsidania 10 vuotta ja maaseudun myötä luonto on tullut entistä läheisemmäksi. Merenrantojen siivoilu on melkoisen antoisa harrastus.”

Sihteeri

Kristiina Tiainen

Muut jäsenet

Sanna-Mari Kunttu:
sannamari_kunttu”Koulutukseltani olen luontoyrittäjä ja ympäristösuunnittelija. Yhdistyksessä vastuualueenani on etenkin haitalliset vieraskasvilajit ja niihin liittyvä torjuntatyö, mutta myös kaavoitukseen liittyvät lausunnot sekä metsien suojelun edistäminen. Vapaa-aikani vietän mieluiten ulkosaaristossa meloen ja saaristoluontoon liittyviä tutkimuksia tehden.”

Gunilla Avellan:
”Olin suurimman osan työelämästäni ympäristövirkailija ja nyt eläkeläisenä jatkan samalla linjalla politiikassa. Eläimet ja luonto ovat lääkkeeni, etenkin metsä ja meri, sekä Norjan vuonot ja vuoret, joihin olen tutustunut norjalaisen mieheni kautta. Näen, kuinka työ ympäristön suojelun hyväksi ja ympäristön tuhoamista ja kemikalisoitumista vastaan on vuosi vuodelta tärkeämpää.”

Anna Schauman:
”Olen ekologisuutta arvostava ja omavaraisuuteen pyrkivä, runsaat 10 vuotta sitten Helsingistä maaseudulle metsän keskelle asumaan päätynyt intohimoinen luonnossaliikkuja. Rakkaimpia paikkoja ovat vanhat metsät, merenrannat ja erityisesti ulkosaaristo. Lähdin mukaan Kemiönsaaren luonto ry:n toimintaan, koska haluan olla mukana suojelemassa ja levittämässä tietoa ainutlaatuisesta ja herkästä saaristoluonnostamme.”

Katarina Forssell

Rahastonhoitaja

Lea Räisänen:
 ”Yritän elää niin että luonto ja ympäristö kärsisi mahdollisimman vähän tekosistani. Aina opin tästäkin uusia asioita. Luontoa on kiva tarkkailla ja siellä on kiva liikkua. Hienoa jos sitä pystyttäisi säilyttämään edes pieni pala tulevaisuuteen. Olen asunut Kemiössä vuodesta -74 ja toiminut mm. kirjanpitäjänä 6,5 vuotta. Viime keväänä aloitin luomuviljelyn pienellä 14,5 ha perintötilalla.”